Valmistus | Insta

14 - 5 - 2021 - Referenssit

Automaatiokeskuksia ympäri maailman yli 20 vuoden ajan

Aikoina, jolloin suomalainen käsin tehtävä työ on harvinaisuus, Insta on kasvattanut keskusvalmistustaan määrätietoisesti. Laatuun, hyvään kumppanuuteen, asiakaslähtöisyyteen sekä nopeuteen ja joustavuuteen satsaava valmistusliiketoiminta kehittää tuotantoaan jatkuvasti.

AutomaatiokeskuksetAutomaatio

Instan valmistusliiketoiminta on kasvattanut määrätietoisesti tuloksiaan vuosi vuodelta. Keskuksia lähtee myyntipäällikkö Ilari Liljaa lainaten hiihtohissiin, paperikoneeseen, rikastamoon, kaivokselle, sahalle, laivaan, nosturiin, paloautoon, vesilaitokselle, pumppaamoon, ydinvoimalaan, tehtaisiin, lentoasemille, juniin, uimahalleihin tai vaikka öljynporauslautalle. Yksikkö toimittaa keskuksia ympäri maailman, oli kyseessä sitten Eurooppa, Pohjois-Amerikka tai Itä-Eurooppa.

20 vuotta täyttänyt yksikkö on Suomen johtava asiakasräätälöityjen automaatiokeskusten valmistaja, joka tänä päivänä työllistää 100 työntekijää kahdella paikkakunnalla. Vuosien varrella laajentunut asiakaskunta sekä monipuolistunut toiminta ja tuoterepertuaari on vaatinut paitsi pitkäjänteistä työtä myös onnistuneita yrityskauppoja.

Palataan hetkeksi siihen, mistä kaikki alkoi.

Valmistus  automaatio ja sähkökeskukset Insta

Yksi tietokone ja faksi

– Silloin kun minä tulin tänne töihin, täällä oli yksi tietokone ja faksi. Ennen pärjäsi paljon pidemmälle ruuvimeisselillä, nyt on aika paljon enemmän asioita, mihin tarvitaan tietokonetta. Perustyö ei toki ole sieltä mihinkään muuttunut, komponentit ovat vähän uusiutuneet ja nykyaikaisemman näköisiä, mutta periaate on aika pitkälle sama, muistelee Mikko Koskinen, pitkän linjan keskusvalmistuslainen, nykyinen Instan Muuramen-toimipisteen työnjohtaja.

Koskinen laskeskelee hänellä tulevan täyteen 24 vuotta keskusvalmistuksen parissa. Ajan kulumisen hän huomaa lähinnä muistaessaan, että osa nykyisistä kollegoista ei ollut hänen aloittaessaan vielä syntynytkään.

Tie silloiselle Pantek Automaatiolle vei Koskisen hänen kotiuduttuaan armeijasta vuonna 1997. Pantekin kanssa yhteistyötä tehnyt Muuramen kunta lähestyi häntä asentajan töitä tarjoten, ja suunniteltu armeijan jälkeinen huilihetki jäi viikkoon pariin. Puolen vuoden päästä plakkarissa olikin jo vakipaikka.

Automaatiokeskus sähkökeskus historia Insta

Pari vuotta Pantekilla työskenneltyään Koskinen eteni testaajan tehtäviin. Nykyään Insta Groupina tunnettu tamperelaisyritys, silloiselta nimeltään Instrumentointi Oy, oli jo niihin aikoihin kasvupolulla ja laajensi teollisuusautomaation palveluvalikoimaansa. Marraskuussa 2000 Instrumentointi Oy osti Pantekin osakekannan, ja Koskisesta tuli instalainen.

Pantek harjoitti liiketoimintaa Muuramen lisäksi Vantaalla, missä keskityttiin paitsi valmistustoimintaan, myös automaatioprojektien suunnitteluun ja kokonaistoimitukseen.

– Pantek-yrityskauppa liittyi paljolti paitsi yrityksen vahvaan keskusvalmistusmalliin, myös heidän ansiokkaaseen kokonaistoimitusmalliinsa. Pantekin peruja oleva tiivis symbioosi keskusvalmistuksen ja kokonaistoimitusten välillä vaikuttaa Instassa yhä tänäkin päivänä, ja kantaa kokonaistoimitusten menestystä, Instan Älykkään teollisuuden myynnin ja asiakkuuksien johtaja Jyri Stenberg kertoo.

Partneriuden pohjana luottamus ja avoin keskustelu

Vuonna 2002 valmistusliiketoiminta otti seuraavan merkittävän askeleen. Metso Automation Networks Oy – nykyinen Valmet – teki Pantekin kanssa yhteistyösopimuksen automaatiokeskusten valmistuksesta. Sarankulmaan perustettiin valmistusliiketoiminnan Tampereen-toimipiste, tilaan, joka oli ennen muinoin palvellut sulkapallosalina.

– Luovuimme 1990-luvun loppupuolella omasta keskusvalmistuksestamme. Toiminta haki alkuun uomiaan, ja luonnollinen kehityskulku oli, että aloitimme yhteistyön Pantekin kanssa, taustoittaa Valmetilla pitkän uran tehnyt Supply Chain Engineer Petri Raiskila.

Petri Raiskila instalainen

– Ja mallikkaasti yhteistyö on sujunut, kun se on näinkin kauan kestänyt. Yrityksenä haemme yhteistyöltä lähtökohtaisesti alihankintaa syvempää suhdetta, partneriutta, jossa luotto toiseen on kohdallaan, ja asioista pystytään keskustelemaan avoimesti. Meille on myös tärkeää saada palautetta komponenteistamme, dokumenteistamme ja valmistettavuudesta yleisesti, Raiskila kertoo.

Raiskila miettii maailman muuttuneen 20 vuoden aikana valtavasti. Tuotteet ja tilat ovat kehittyneet. Jos toiminta joskus oli kuin ”autotallissa valmistamista”, nykyään vastataan korkeisiin ekologisuuden, globaalin kilpailun ja ammattitaitoisen laadun vaatimuksiin. Dokumentteja voidaan jakaa digitaalisesti portaalien ja pilvipalveluiden kautta. Toisaalta joistain vanhoista, hyvistä käytännöistä on osattu myös pitää kiinni.

– Joskus kaipaa ”vanhoja hyviä aikoja”. Insta on tuttu ja luotettava kumppani, jonka kanssa on vuosien varrella tehty mitä ihmeellisimpiä temppuja kiireen hetkellä. Kiirehän on aina läsnä projektimaailmassa, Raiskila muistelee.

Tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Sen vuoksi resurssit ja tilaukset täytyy hallita hyvin.

– Joustavuus ja nopeat liikkeet ovat tärkeitä. Välillä tulee tilanteita, joissa valmistus on käynnissä ja täytyy pystyä pysähtymään ja tehdä jopa ihan täyskäännös. Kaikki firmat eivät siihen pysty. Väittäisin, että Insta on tässä hyvä ja vahva, Raiskila painottaa.

– Insta on luottopeluri, jonka laatu on tasaista ja mahdollisia ongelmia on voitu ratkaista hyvässä hengessä.

Pantekista Insta Automationiksi

Pantekista Insta Automationiksi

Pantekin Vantaan konttori jatkoi suunnittelun ja kokonaistoimitusten parissa, ja valmistusliiketoiminta keskitettiin Muurameen ja Tampereelle. Vuonna 2005 tapahtui seuraava muutos, kun Pantek Automaatio muutti nimensä Insta Automation Oy:ksi. Yhtiö vastasi kaikesta teollisuusautomaatioliiketoiminnasta, ja sen alle siirrettiin myös Automatiikka-Asentajina tunnetut automaatioasennusliiketoiminnot. Vuotta myöhemmin Instrumentointi Oy:stä tuli ytimekäs Insta Group.

Syksyllä 2007 Sarankulmaan muutti uusi 17 hengen joukko sähköasentajia, elektroniikka-asentajia, tietotekniikka-asentajia, keskusvalmistajia ja automaatioasentajia. Insta Automation oli ostanut Taminstall Oy:n valmistusliiketoiminnan. Tuotantotilat suunniteltiin uudelleen logistisesti toimivammiksi palvelemaan kummankin yrityksen tarpeita, varaston- ja kuormitusvaihteluiden hallintaa ja asiakaspalvelua.

Kolmannen yrityskaupan aika koitti, kun Insta Group vuonna 2018 osti teollisuuden sähkö- ja automaatioasennuksiin sekä koneautomaatioprojekteihin erikoistuneen Tampereen Automaatiosähkö Oy:n osakekannan. Valtakunnallisesti toiminut TAS tarjosi Insta Automationin lailla automaatio- ja prosessisähköasennuksia, keskusvalmistuspalveluita ja suunnittelupalveluita. Uusia osaajia liittyi siis useampaan yksikköön.

Asiakaslähtöisyys on iskostunut syvälle

Tänä päivänä Muuramen hallissa surisee 3D-tulostin ja tietokoneitakin on tullut melkoinen määrä lisää. Tuotanto- ja henkilöstömäärän kasvaessa toimipiste on muuttanut parikin kertaa. Nykyiset tilat ovat riittävän laajat, viihtyisät, hyvin valaistut ja siistit. Toiminnan sujuvuutta kehitetään jatkuvasti Lean-toimintamallin kautta, mikä on lisännyt paitsi työn tuottavuutta, myös sen mielekkyyttä.

Mikko Koskinen jatkoi testaajana parikymmentä vuotta, kunnes hänet nimitettiin työnjohtajaksi pari-kolme vuotta sitten.

– Tuolloin työnkuva muuttui niin totaalisesti, että työhön löytyi taas ihan uudenlainen mielenkiinto ja motivaatio, hän muistelee.

Vaikka vuosien varrella komponenttien ja ratkaisuiden kehittymisen ja älyllistymisen myötä kytkentätyö onkin muuttunut, ammattitaidossa ja osaamisessa on kyse muustakin kuin pelkän tekniikan ymmärryksestä.

– Kyse ei ole pelkästään keskuksen tekemisestä vaan kuvien ja asiakkaan ymmärtämisestä. Meidän tulee osata tehdä oikeanlaisia ratkaisuja, myös sellaisia, joita asiakas ei ehkä ole itse osannut suunnitella, valmistusliiketoiminnan nykyinen johtaja Matti Tuominen painottaa.

– Henkilöstömme ymmärtää asiakaslähtöisyyden ”joka suunnasta”. Se, että asiakkaalle tätä työtä tehdään, on iskostunut syvälle.

Koskinen on samoilla linjoilla:

– Lähtökohtana meillä on aina asiakkaan tarve, ei se, miten olisi mahdollisimman nopea tai helppo toteuttaa. Emme hae pikavoittoja, ja vaikka aikaa kuluu joskus enemmän, pidemmällä tähtäimellä se palkitsee.

Kiinnostuitko keskusvalmistuspalveluistamme?

Keskusvalmistus

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.