Insta kehittää yhteistyössä AGCO Powerin kanssa datajärvipohjaista analytiikka- ja tekoälyalustaa, jonka avulla voidaan käsitellä ja hyödyntää dieselmoottoreista saatavaa dataa. Alustan avulla AGCO Powerin tutkimus- ja kehitystiimi käy järjestelmällisesti läpi valtavia datamääriä ja pystyy havaitsemaan moottoreiden kenttätestikäytöstä yksityiskohtia, jotka aiemmin ovat jääneet huomaamatta. Näin moottorit ovat vakaampia siinä vaiheessa, kun ne siirtyvät sarjatuotantoon, ja ne toimivat luotettavammin vaihtelevissa olosuhteissa. Loppuasiakkaalle tämä näkyy entistä parempana laatuna. Samalla AGCO Powerin takuukustannukset pienenevät.
AGCO Power kehittää ja valmistaa kestävyydestään ja pitkästä käyttöiästään tunnettuja moottoreita maailman johtavien maatalous- ja työkonevalmistajien laitteisiin. Niin yrityksen kuin brändinkin kannalta on tärkeää varmistaa, että tuotteet toimivat oikein vaativissa kenttäolosuhteissa ja todellisissa työtilanteissa eri puolilla maailmaa.
Kenttätesteihin kuuluu jopa useita vuosia kestävä testiajokausi aidoissa olosuhteissa. Kenttätestien aikana AGCO Power varmistaa, että uuden sukupolven moottorit toimivat suunnitellusti ja vastaavat niille asetettuihin vaatimuksiin. Tutkimus- ja kehitystiimi tarvitsee kattavasti tietoa testattavien moottorien todellisesta käytöstä, vikatilanteista ja mukautetuista testiajoista. Aiemmin AGCO Powerin piti koneen vikatilanteissa lähettää oma tai valmistajan edustaja tutkimaan moottoria, mikä vei sekä rahaa että asiantuntijoiden aikaa. Tiedonkeruulaitteet tallensivat dataa muistikorteille, mutta data ei ollut jatkuvaa tai yhdenmukaista. Järjestelmällinen prosessi ja yhtenäiset käytännöt puuttuivat.
Instan Advanced Analytics -tiimi vastaa AGCO Powerin datan siirron ja käsittelyn haasteisiin datajärvellä ja analytiikka-alustalla, jotka tallentavat moottoreista kaiken tarpeellisen tiedon ja toimittavat ne tuotekehityksen henkilöstölle käytännössä reaaliaikaisesti.
”Kuvitellaan tilanne, jossa moottori sammuu vian vuoksi. Aiemmin saimme tilanteesta raportin, mutta emme mitään tapahtumasta tallennettua tietoa. Jos insinöörimme eivät pystyneet toisintamaan tilannetta, meidän oli mahdotonta selvittää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja miksi. Nyt jos tapahtuu jotain poikkeavaa, kaikki tiedot tallentuvat analytiikkajärjestelmäämme ja insinöörit voivat noutaa sieltä tarvitsemansa datan. Voimme tutkia vikatilanteita järjestelmällisesti ja selvittää niiden syyt helpommin", AGCO Powerin projektipäällikkö Jouko Järvinen kertoo.
”On ollut yllätys huomata, miten paljon järjestelmää meillä käytetään. Tällainen työkalu olisi pitänyt luoda jo ajat sitten.” – Jouko Järvinen, AGCO Power
Datapohjainen analyysi edellyttää, että moottoreihin liittyvää dataa ja metadataa on tallennettu valtava määrä. AGCO Powerin kymmenet testilaitteet tallentavat satoja muuttujia sekunnissa, ja jokaista testataan useamman vuoden ajan.
”Datan ansiosta voimme analysoida moottoreita järjestelmällisesti ja havaita nykyaikaisella koneoppimisella ja neuroverkkomalleilla käytön poikkeamia. Kaikkea tätä dataa ei voisi validoida manuaalisesti”, toteaa Aki Pajunoja, AGCO Powerin Analytics Team Lead.
Järjestelmän käyttö laajenee
Tällä hetkellä AGCO Powerilla on useita data-asiantuntijoita, jotka luovat analytiikka-alustan avulla uudenlaisia malleja kerätyn datan päälle. Samanaikaisesti alustaan integroidaan Instan tuella uusia tietolähteitä, jotta järjestelmän hyödyt voidaan laajentaa myös organisaation muihin osiin.
”Alun perin työkalu oli tarkoitettu vain tuotekehityksemme käyttöön. Löydämme kuitenkin jatkuvasti uusia tapoja hyödyntää samaa alustaa moottorin elinkaaren alusta loppuun”, Aki Pajunoja avaa.
”Valitsimme oikean kumppanin. Ei tästä kuka tahansa olisi selvinnyt.” – Jouko Järvinen, AGCO Power
Lue lisää teollisen digitalisaation palveluistamme:
Digitalisaatio ja datanhallintaHarri Vuolle
Senior Director, Sales & Customers, Industry etunimi.sukunimi (at) insta.fi